Urheiluseurat, eläkeläisjärjestöt, punainen risti, martat, partiolaiset, syöpäsäätiö… Suomi on yhdistysten luvattu maa. Toimivia yhdistyksiä on noin 70.000. Kolmas sektori on yksityisen sektorin, julkisen sektorin ja perheiden väliin jäävä voittoa tavoittelematon toimija.
Järjestötyön arvokkain tekijä on vapaaehtoinen talkoolainen. Hän ansaitsee meidän kaikkien arvostuksen. Hyväntekeväisyyden ei tarvitse olla rahan antamista. Oman aikansa ja osaamisensa antaminen on hyväntekeväisyyttä hienoimmillaan.
Järjestöt tekevät mittaamattoman arvokasta ennaltaehkäisevää talkootyötä terveyden edistämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Kukin voi ajatella hintalappua, jos yhteiskunta nekin palvelut lisävelalla maksaisi. Akuutti ja yhä paheneva työvoimapula korostaa asiaa entisestään.
Julkiset toiminta-avustukset yhdistyksille on pieni investointi, joka maksaa takaisin itsensä isosti. Itä-Uudellamaalla pallotellaan parhaillaan, kumpi järjestöavustukset maksaa: hyvinvointialue vai kunta. Hyvinvointialueelle siirtyvät sosiaali- ja terveyspalvelut. Kunnille jäävät yhä hyvinvointia ja terveyttä edistävät tehtävät sekä esimerkiksi kotona asumista tukevat toiminnat. Toiminta-avustukset ovat erityisen hyvä investointi sekä hyvinvointialueelle että kunnalle. Vantaa-Keravalla näin onkin päätetty tehdä. Hyvinvointialueen strategiassa tulee kirjata, miten järjestöjen tuki nivotaan osaksi palvelukokonaisuutta.
Olemmeko yhdistysten luvattu maa myös jatkossa? Kolmannen sektorin oikeanlaiset tukirakenteet ovat siksikin ajankohtaiset, koska järjestöt akkautuvat ja ukkoutuvat kovaa vauhtia. Kaikki yhdistysaktiivit, ikään katsomatta, ansaitsevat arvon. Kenellekään ei tulisi mieleenkään niputtaa 20-60 -vuotiaita samanlaiseksi joukoksi. 60-100 -vuotiaille niin tehdään jatkuvasti ja se ärsyttää. Ehkä auttaisi, jos keski-ikäisten tapaan kehittelisimme termejä kuten varhais-, keski- ja myöhäiseläkeläinen.
Hirviporukatkin vanhenevat. Yksikin metsästäjä, värjöteltyään räntäsateessa tuntitolkulla pellon laidalla passissa, mietti: ”Ei täällä kyllä yhtään poikamiestä ole…”
RISTO ANTTONEN
Kirjoittaja on porvoolainen hallitusammattilainen, teollisuusneuvos ja järjestöaktiivi.
