IDEOLOGINEN KIIRE, JÄLKIVIISAUS JA NATO (Uusimaa 10.4.22)

Kunnioitettu kolumnistikollega Geo Stenius kirjoittaa useasti, tänä vuonna Ukrainaan liittyen. Juuri ennen Venäjän hyökkäystä hän uskoi, ettei Venäjä hyökkää, liikuttelee vain asevoimiaan, mihin lännen olisi pitänyt reagoida asiallisesti. Hän neuvoo, että Venäjää pitää ymmärtää ja sen pienen naapurin ei ole realistista liittyä Natoon. Nyt tiistaina (5.4.22) hänen mielestään Naton asiassa tulee odottaa sodan päätöstä ja ideologisista syistä liittymistä kiirehtivät vain pelkäävät, että sota loppuu ennen kuin jäsenhakemus ehditään jättää.
Venäjään liittyvien hyväuskoisten päätösten arvostelijoita on moitittu jälkiviisastelijoiksi.
Kyse ei ole ideologisesta kiireestä eikä jälkiviisaudesta. Kyse on realismista ja Suomesta.
Olen halunnut välttää vanhempien kirjoittajien tapaa siteerata omia tekemisiään ja sanomisiaan. Nyt joudun tekemään poikkeuksen. Jo 2008 kirjoitin kolumnissani, että Georgian jälkeen tulee Ukraina, mikä sitten 2014 toteutui. Viime joulukuun kolumnissani ennakoin, että Pekingin olympialaisten jälkeen Venäjä hyökkää Ukrainaan.
Porvoon ydinvoimariskistä olen veronmaksajana valitellut eri yhteyksissä. Vuonna 2014 vertasin haastattelussa kahta päätöstä. VBO:n hallituksessa päätimme Venäjän riskin takia myydä Fennovoiman osakkeemme. Porvoon kaupunginhallitus sen sijaan Krimin jälkeenkin päätti toisin.
En ole ollut Venäjän kannoissani suinkaan yksin. Tosi monella on kirjailija Reijo Mäen sanoin ”asenteena ikuista naapuria kohtaan pettymys ja pessimismi”. Olin paperiteollisuuden johtotehtävissä parikymmentä vuotta. Meitä arvosteltiin siitä, että suomalaiset suuryhtiöt eivät investoineet Venäjälle. Sen teki ainoana Fortum, jonka Venäjän riskin ensimmäinen vaihe laukesi nyt Fennovoimassa.
Mielestäni suomalaisten hiljainen enemmistö on koko ajan ollut länsimielisempi kuin poliittinen johtomme. Se selittää Naton kannatuksen nopean muutoksen ja olihan enemmistö gallupeissa samalla kannalla jo aiemmin, kun kysyttiin kantaa tilanteessa, jossa valtion johto Natoa suosittaisi. 2000-luvun ulkopolitiikkaa voisi kutsua tuomiojalaisuudeksi. Siinä on liikaa yhdistynyt 70-lukulaisuuden häntä, sinisilmäisyys Venäjään ja ulkopoliittinen elitismi vallan välineenä. Vanhan vallan haastajat: ahtisaaret, urpilaiset ja stubbit on pysäytetty. Jälkipyykin aika tulee myöhemmin, nyt on yhteistuumin turvattava tulevaisuus.
Venäjää ei tule aliarvioida. Venäjän lisääntyvän sotarikollisuuden myötä sen ja lännen konflikti syvenee ja jatkuu pitkään. Nyt länsi ei saa, eikä voi hölmöillä, kuten 2014, unohtamalla sotarikokset ja palaamalla nopeasti normaaliin diplomatiaan. Energiaboikotti, sanktiot ja sotarikossyytteet jatkuvat 10-20 vuotta. Valitettavasti maailma jakautuu yhä pahemmin idän ja lännen leireihin; yhtäällä ovat autoritääriset, kansalaisiaan ja vähemmistöjä vainoavat sodanhyväksyjät, toisaalla tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja läntisten arvojen rauhanpuolustajat. Natoon liittymisen tilanne ei odottamalla ainakaan parane. Harmaaseen vyöhykkeeseen jäämällä Suomi heikentäisi länttä ja vahvistaisi itää. Vasta kun kaikki EU-maat ovat Natossa, EU voi oman armeijansa, eeuulaisen Naton, myötä ottaa maailman vahvimmalle taloudelle kuuluvan poliittisen aseman.
En usko mattijkarien tavoin, että Venäjä on aina ollut ja on ikuisesti oleva autoritäärinen. Siellä, ja myös Kiinassa, demokratia jonain päivänä tulevaisuudessa voittaa. Kävihän näin myös ikiautoritääriselle Japanille.

Risto Anttonen
hallitusammattilainen, teollisuusneuvos