Ruotsissa keskitetyt työmarkkinasopimukset lopetettiin 1990, jota seurasi kymmenen vuoden levoton jakso, ja sen jälkeen on mennyt hyvin vientivetoisesti. Suomessa keskitetyt sopimukset päättyivät 2016; olemme Ruotsia neljännesvuosisadan perässä.
Meillä talouskasvu on pitkään ollut maailman surkein, veroaste maailman korkeimpia, silti julkinen velka kasvaa eniten Euroopassa ja palvelut eivät pelaa. Hämmästyttävä suoritus ja silti vaaditaan, että vanhaan malliin pitäisi jatkaa. Paitsi että veroja tulisi kiristää.
Talouskasvu on haettava yksityiseltä sektorilta, julkinen on jo nyt liian raskas. Ei ole talouskasvua ilman investointeja, eikä investointeja ilman omistajia. Isoin ero Ruotsiin on omistajien arvostuksessa; väkimäärä ei ole edes kaksinkertainen, mutta pääomamarkkina on yli kymmenkertainen. Kahden maan pörssien 25 suurimman sijoittajan joukossa on vain yksi perheyritys Suomesta. Viher- ja muiden investointien tahti naapurissa on aivan toista kuin meillä.
Vappupuheissa kauhisteltiin, että hallitus on enemmän yrittäjien kuin SAK:n puolella. Hyvä niin; ei SAK investoi ja luo työpaikkoja. Yritystukien ja pääomaverotuksen heikkoudet ovat hyvin tiedossa, mutta investoinnit tarvitsevat ennakoitavan ympäristön. Asiat joutuu tekemään järjestyksessä. En osta ajatusta, jossa valtionvelka hoidetaan omistajuutta kiristämällä, mutta silti kasvun avulla.
Vihreiden ja demareiden kantaa verotukseen ja työmarkkinoihin olen miettinyt. Kymmen prosenttia maksaa tuloveroista jo lähes puolet, mutta eivät osallistu talkoisiin, ovat vapaamatkustajia? Työterveys taas on yksi esimerkki siitä, että työmarkkinoille ei pidä antaa eduskunnan asioita. Monen kanavan takia terveimmät saavat parhaan hoidon. Sotessa vahvat ja heikot tulisi olla samassa järjestelmässä, jotta kun vahvat pitävät puolensa, niin heikot siitä hyötyvät. Yhteiskunnan pitää olla heikon puolella. Parille tuhannelle matalan koulutuksen ahtaajalle annettu veto-oikeus sosiaaliturvan lakimuutoksista on toinen esimerkki.
En tiedä, onko työmarkkinoiden aikaansaama palkkamallikaan kovien taistelujen väärtti, kaikille. Siitä tulee mieleen sanonta: ”Sarana, joka pitää eniten ääntä, saa ensimmäiseksi öljyä.”
RISTO ANTTONEN
Kirjoittaja on porvoolainen hallitusammattilainen ja teollisuusneuvos
