Julkaisut

Työ, elämä ja ulkomaa

Risto Anttosen vivahteikas kolumnikokoelma johdattaa lukijan oivalla tavalla tekijän laajaan ja värikkääseen maailmaan. Aiheet vaihtelevat suomalaisesta teollisuudesta kiinalaisten itsetuntoon, kuntaloudesta Naton haasteisiin ja pehmeistä arvoista aina nyrkkeilyn maailmaan asti. Kirjan tekijä on moniottelija, jonka kolumneissa heijastuvat yritysjohtajan tuhannet matkapäivät maailman eri kolkissa ja yhteiskunnallinen aktiivisuus Porvoon kaupunginvaltuustovuosineen sekä toisaalta Lapinjärven pappilan ja urheilukenttien perintö. Sattuvat sanonnat ja huumori ovat kolumnien erottamaton rakennusaine. Kirja ilmestyi vuonna 2010.

ISBN 978-951-37-5855-4
Edita 2010


Miksi toiset kunnat pärjäävät taloudellisesti paremmin kuin toiset? Mikä menestyneitä kuntia yhdistää?

Ajankohtaisessa teoksessa osoitetaan, miten eri kunnat menestyvät ja pureudutaan eritasoisten suoritusten syihin. Ennen kaikkea keskitytään kunnan johtamiseen ja muihin sen omassa päätösvallassa oleviin tekijöihin. Kirjoittaja on yhdessä KPMG:n kanssa analysoinut Suomen 131 johtavaa kuntaa ja sen jälkeen tehnyt syventävän haastattelututkimuksen yli 40 kunnassa. Kaupungin- tai kunnanjohtajan lisäksi kustakin kunnasta haastateltaviksi on saatu johtavia luottamushenkilöitä, apulaiskaupunginjohtajia ja talous- tai rahoitusjohtajia.

Kirja pyrkii tuomaan lisäarvoa kuntadebattiin olemalla analyyttinen, tietoon perustuva, valtaeliitistä riippumattoman tarkkailijan puheenvuoro. Kirjasta on apua kaikille kunta ja palvelukentän toimijoille, virkamiehille ja luottamushenkilöille, palveluiden tilaajille ja tuottajille, päättäjille ja heitä seuraaville. Kirjan johtopäätöksistä voi ottaa opikseen tai sen avulla voi ainakin verrata itseään muihin ja poimia kokeneiden kuntapäättäjien lukuisista käytännön esimerkeistä parhaita käytäntöjä.

Risto Anttonen on teollisuusneuvos ja diplomiekonomi. Hän on toiminut mm. Norpe Oy:n, Ahlstrom Alcore Oy:n ja Ahlstrom Oyj:n toimitusjohtajana. Hänellä on myös pitkä kokemus kunnallispolitiikasta. Hänen kirjansa "Työ, elämä ja ulkomaa - kolumneja teollisuusjohtajan kynästä" ilmestyi 2010.

ISBN 978-951-37-5909-4
Edita 2011