Vanhalle junarakkaudelleni teki hyvää kuulla VR:n toimitusjohtajan Rolf Janssonin ajankohtaisia kuulumisia. Ratoihin investoidaan ympäri maailmaa; Intiassa rakennetaan uutta 6000 km vuodessa, kun Suomen koko rataverkko on 9000 km. Janssonin toivelistan kärjessä ovat pisararata ja pullonkaulojen avaaminen, kun meillä tavarat ja matkustajat kulkevat samoilla raiteilla.
Ympäristön kannalta juna on aivan ylivoimainen, mutta junalla menee lujaa ihan konkreettisestikin. Japanin ja Kiinan magneettijunien nopeudet ovat jo yli 600 km/h. Junalla tavara siirtyy Suomesta Kiinaan 12 päivässä, kun laiva kestää 45 päivää plus sisämaan rahdit. Itä onkin maantieteen ja raideleveyden takia junaliikenteemme ainoa realistinen kasvusuunta. EU:n tuella rakennettavan junayhteyden Varsovaan, Rail Baltican pitäisi valmistua 2025. Siihen liittyy myös Tallinnan tunneli, jonka etenemistä hallitusammattilaisen roolissa seuraan läheltä. Kiinan rooli minua hämmentää. Sen voisi jotenkin ymmärtää, jos hankkeeseen kytkeytyisi ratayhteys Jäämerelle. Väkisin mieleen tulee ”Belt and Road”, Kiinan jättihanke investoida infrastruktuuriin ympäri maailmaa. Sillä on myös nimi ”debt trap”, velkaloukku, kun maa ei pysty maksamaan velkaansa ja Kiina ottaa kohteen omistukseensa, kuten Pireuksen sataman Kreikassa.
En Kiinasta mallia ottaisi, paitsi yhdessä asiassa. Luotijunien rataverkkoa rakentamalla Kiina on levittänyt alueellista elinvoimaa itärannikolta sisämaahan. Päätökset on tehty ilman sellaisia lyhytaikaisia kannattavuuslaskelmia, joihin olen eri delegaatioissa päätäni liikenneministerin seinään vuosien varrella lyönyt. Meidänkin pitäisi kiinalaisittain laajentaa aluekasvua rakentamalla ratayhteys Helsingistä Porvoon ja Loviisan kautta Kotkaan. Siinä olisi enemmän järkeä kuin jonkun vartin matkan lyhennykset Tampereelle, Turkuun tai Savoon. Porvarihallituksen taloudenpidon ansiosta nykyhallitus voisi rantaradan toteuttaa. Jos se käyttäisi joko omaisuuden myynnin tai lisävelan rahat ratainvestointiin eikä tuhlaisi niitä normimenoihin kuten se näyttää tekevän.
Suhteemme itänaapuriin kiteytti Olli Rehn osuvasti: ”Meillä on eri arvomaailma, mutta sama raideleveys.”
