KENESTÄ SUOMEN MACRON?
Meidän suurten ikäluokkien nuoruudessa yhteiskunnallisuus oli huipussaan. Kaikki oli poliittista, kantaa otettiin ja maailmaa parannettiin osallistumalla. Sen jälkeen maailma on muuttunut yhä yksilökeskeisemmäksi. Oma terveys, ruoka ja perhe ovat nyt keskiössä. Poliittiset tilaisuudet eivät kiinnosta, järjestöt ukkoutuvat, pääluottamusmiehiä ei löydy. Sosiologit selittävät muutosta elintason nousulla ja ihmisen rationaalisuudella. Joukkovoimaa käytettiin siihen saakka, kun se oli paras tapa nostaa palkkaa, parantaa koululaitosta ja terveydenhuoltoa. Ihmisillä on kuitenkin tänä päivänäkin maailmanlaajuisesti yhä suuria yhteisiä yhteiskunnallisia asenteita. On tutkittu, että eurooppalaisistakin kolme neljäsosaa on sitä mieltä, että oman maan talousjärjestelmä on eliitin asialla. Kaksi kolmasosaa vastaajista koki, että maan hallitus ei ole heidän puolellaan.
Poliittiset puolueet ovat jämähtäneet vanhaan joukkovoiman aikaan; ne toteuttavat yhä vaan Forssan 1903 ohjelmaa ja lopettavat Vietnamin sotaa. Puolueet eivät ole kelvanneet uusien poliittisten asenteiden asianajajiksi. Pahiten pihalla ovat demarit. Ranskan ja Hollannin vaaleissa perinteisen työväenliikkeen kannatus jäi alle kuuden prosentin. Antti Rinne on helpompi yhdistää Forssaan kuin Wall Street-liikkeeseen.
Tulevaisuuden valtiopäivillä puhuneen Jeremy Heimansin mukaan vaaleja ei voiteta järkipuheella, vaan tunteilla. Oikeisto vastaan vasemmiston tilalla on viha vastaan toivo, nationalismi vastaan globalismi. Uusi viha versus toivon ja puolue-eliitin vastainen asetelma näkyy selvästi lähiajan vaaleissa. Ranskassa Le Pen vastaan Macron. Sama USA:ssa: Trump vastaan Sanders. Britanniassa brexit vastaan ei kukaan.
Entä Suomessa? Kaikki ylläsanottu tukee Halla-ahon menestystä tulevissa vaaleissa. Hän ei ole mikään jaoin-vaaliesitteitä-jo-isäni-kanssa-järjestöperillinen, vaan somen kautta noussut muukalaisvihamielinen nationalisti, joka hyötyy "vanhojen ihmisten puolueiden" epäsuosiosta. Tilausta on negatiivisten halla-aholaisten positiiviselle vastavoimalle. Suomeenkin voi syntyä puolueiden ulkopuolinen nuoriin vetoava peruseurooppalainen avoimuuden ja toivon kansanliike. Karismaattinen keulakuva vielä puuttuu. Toivon mekin ansaitsemme.