Jos oli viime vuosi sini-valkoinen, niin tästä vuodesta uhkaa tulla puna-valkoinen. Toivoa sopii, että historian käsittelyssä yleistyisi vankka tietopohja, perspektiivi ja humanistinen ymmärrys, kuten Juha Hurmeen palkitussa Niemi-teoksessa. Sen verran olen uutta kotimaista proosaa seurannut, että voin kehua Finlandian valitsijoiden, Elisabeth Rehn viimeisenä, viime vuosina onnistuneen mainiosti. Samaa ei voi sanoa kaikista ehdokkaista. Satuin lukemaan Hanna Haurun Jääkannen ennen Hurmeen kirjaa ja siinä kyllä höyhensarja oli pantu samaan kehään super-raskaan kanssa. Hurme tarjoilee huiman kattauksen maailman alkuräjähdyksestä vuoteen 1809 sellaisen niemen seutuvilta, josta tuli Suomi. Ei ole mitään ”Suomi takaisin” -tilaa, vaan jatkuva kansanliike työn ja olosuhteiden perässä. ”Kaikki muuttuu koko ajan eikä mikään muutu ikinä.”
En tunne lukion oppimäärää, mutta yleissivistyksen tueksi on vaikea ajatella parempaa yhtä teosta. Kirja on täynnä henkilöitä (hakemistossa 500 nimeä) ja tarinoita. Erityisesti minua viehättävät sanojen alkuperät. Etelä ja pohjoinen tulevat siitä kun esi-isien kodan ovi, ”etuosa” oli aurinkoon ja ”pohjaosa” siitä poispäin. Rankkaan kesäaikaan talonpojat lisäsivät murkinan ja ehtoollisen väliin kolmannen aterian, ”lounaan”, joka nautittiin auringon paistaessa lounaasta. Pernaja ja Pärnu taas tulevat samasta viron kielen sanasta ”pärna”, lehmus. 1200-luvulla pääsiäinen tuli nimeksi tapahtumalle, jolloin Jeesus ”pääsi” haudastaan ja kansa ”pääsi” paastostaan.
Tällaiselle kristitylle luterilaiselle Niemi on tiukka haaste. Risuja tulee runsaasti ruusuja enemmän. ”Ihminen uskoo, koska ihminen on eläin, joka tietää kuolevansa. ”Piispa Hemmingin 500 vuotisen pyhimyshankkeen nykypäivään ulottuva markkinointi kirvoittaa Hurmeelta lauseen: ”Toivon, että olisin keksinyt tämän kaiken itse, mutta ei: kyllä näin on. ”Valistuksen 1700-luvulla Raamattua uskalletaan jo parodioida kuten Bellman juomalauluissaan. Se Ukko Nooan käännös, jota itse lapsenlapsilleni rallattelen, on tosin vesittynyt alkuperäisestä: ”Gubben Nooak, gubben Nooak / var en hedersman / När han gick ur arken / plantera han marken / mycket vin, ja, mycket vin, ja / detta gjorde han!”