Suomalaiset ovat onnellisempia kuin muut. Millä lailla me siis olemme erilaisia kuin muut? Viime päivinä olen törmännyt aika moneen sellaiseen asiaan.
Talouskasvumme on hitainta ja velkaantumisemme nopeinta Euroopassa, mikä ei lisää onnellisuutta, mutta osoittaa, että talous ei ole kaikki. Suuri kansallinen verotietojen julkaisupäivä oli juuri, sellaista ei muualla ole. Ainutlaatuista on myös erillinen työterveytemme eli se, että työssäkäyvät nauttivat parhaista terveyspalveluista.
Olin kuulemassa Risto Murtoa, joka selitti kohuväitettään, että lapset joutuvat ottamaan isomman vastuun vanhemmistaan. Murto vetosi tutkimukseen, jonka mukaan Suomi oli kaikista maista eniten sitä mieltä, että asia kuuluu yhteiskunnalle. Eräänlainen valtio hoitaa -ilmiö on myös länsimaissa poikkeuksellinen valtion omistusyhtiö Solidium. Olemme kärjessä osuuskauppamaana ja on hämmästyttävää, että jollain voi ruokakaupassa olla puolet markkinoista, kuten S-ryhmällä on.
Maailman hiljaisin maa, mutta eniten puhelimia, ennen sanottiin. Olemme ykkösiä kahvin ja jäätelön kulutuksessa. ”Rakastamme kahvia, mutta vihaamme ihmisiä”, valisti Sanna Marin jenkkiteeveessä. Kesämökki- ja saunatiheys on Suomessa huippukorkea. Ainoa urheilulaji, jossa olemme parhaita, on yksinsoutu maailman ympäri. Teemme etätöitä muita enemmän. Tuttu nuorimies muutti Sveitsiin ja kas, ei etätöitä lainkaan. (Tähän on pakko sanoa väliin, että eristyneisyydestä ei mitään hyvää seuraa, vaan päinvastoin, meitä tulisi kannustaa enempään kanssakäymiseen, jossa omia mielipiteitä joutuu testaamaan toisin kuin somessa.)
Kun jotain tehdään, niin se tehdään tosissaan. Viime sodissakin tanssikielto oli muita maita ankarampi. Kirjamessuilla Neil Hardwick kertoi täällä menestyneensä, kun hän amerikkalaisen duurihuumorin rinnalle toi brittiläisen mollihuumorin, jossa ei ole onnellinen loppu.
Radiossa haastateltiin norjalaista laulajaa, joka tekee eri pohjoismaihin joulukonsertteja. Hän sanoi, että Suomi on selvästi melankolisin. Kun hän oli esittänyt suomalaisen konserttiversion isälleen, niin tämä oli kysynyt, onko kyseessä hautajaiset.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
RISTO ANTTONEN
Kirjoittaja on porvoolainen hallitusammattilainen ja teollisuusneuvos.


