OLKAAMME SIIS SAKSALAISIA

Professori Markku Kuisman mukaan Suomi on historiassaan aina ollut Saksan tai Venäjän kyljessä riippuen siitä, kumpi niistä kulloinkin on ollut vahvempi. Kun kansantalouttamme korjataan, niin Saksa olisi Ruotsia parempi malli. Se on Suomen tavoin teknologiamaa ja tavoitteena länsinaapuria haastavampi. Lisäksi on tämä euro, vapaasti kelluva yhteisvaluutta, jonka arvo määräytyy kilpailukyvyn mukaan. Saksa oppi sisäisen devalvaation, revalvaation jo D-markan aikana. Meillä sen oppimisen välttämättömyyttä eivät kaikki tajua edes 15 eurovuoden jälkeen.

Siinä missä me viilaamme työttömyysturvaa, germaanit ovat tehneet megaluokan päätöksiä. Saksat yhdistettiin nopeammin kuin Porvoot. Sähkötuotannon hajautus (”Energiewenden”) ydinvoimasta luopumisineen kiskoo saksalaisille etumatkaa vihreässä energiassa. Merkelin humaani politiikka tekee Saksasta USA:n tapaan poikkeuksellisen länsimaan, jossa väestön ikääntyminen ei aiheuta kestävyysvajetta. Saksan mallilla, Hartin ja Schröderin reformilla annetaan ihmisille mahdollisuus tehdä työtä sen sijaan, että työelämän jakautuminen palvelualoihin ja huippuosaajiin johtaisi joukkotyöttömyyteen.

Kuuluu Saksan malliin muutakin. Paikallinen sopiminen on sikäläinen vahvuus. Olin suurehkon paperitehtaan hallituksen puheenjohtaja, kun tehdasta uhkasi sulkeminen. Työntekijöillä oli hallituksessa kaksi edustajaa, joiden kanssa sovimme väliaikaisesta palkkojen alentamisesta. Sain suurimman paperikoneen investointiin rahaa, tulos korjaantui ja tehdas pyörii yhä tänä päivänä. Oppipoika-kisälli-mestari-perinne on Saksan työelämän toinen peruspilari. Ammattitaitoa arvostetaan, kun oppipoika alkaa pohjalta ja palkka nousee osaamisen myötä.

Suomelle Saksan menestysmalli ei kelpaa. Ei-liikkeen johdolla kauhistellaan, että jotkut saksalaiset tekevät kahta työtä nostaakseen elintasoaan. Väärin sammutettu. Parempi kun ei tee työtä lainkaan. Saksalaisten taloudellisuus on tunnettua. Minulla oli edellä mainitulla paperitehtaalla kollega, joka oli innokas saunoja. Hän kertoi kutsuvansa joka viikko ystäväperheet heille saunakylään ja lisäsi: ”He maksavat vedestä ja sähköstä, luonnollisesti. Natürlich.”