SUOMI EI OLE TOIVOTON TAPAUS

posted in: Yleinen | 0

Kohta vuosi on tehty yhteiskuntasopimusta ja hehkutettu, kuinka Suomi sen mukana joko pelastuu tai uppoaa. Pääministerin sanoin suunnitelma b:tä ei ole. Suomen tilannehan on hyvin huono. Talous ei kasva, koska tänne ei investoida. Mikä pahinta, ero vertailumaihin on seitsemän vuotta kasvanut. Vika ei siis ole ulkoisissa tekijöissä, vaan sisäpolitiikassa. Työllisyysaste on meillä 68, kun se Ruotsissa on 75 prosenttia. Nuorisotyöttömyys on katastrofi. Työllisyys on käännettävä nousuun tilanteessa, jossa länsimaissa teollisuustyöpaikat vähenevät ja työpaikat syntyvät alempipalkkaisissa palveluissa. Suomen heikkoudet, joissa kaikissa olemme Euroopan häntäpäässä, ovat jäykät työmarkkinat, raskas julkinen sektori ja yksipuolinen, suuryhtiö-painotteinen yritysrakenne.

Miltä pelastusoperaatio näyttää? Työnantajien EK on kieltäytynyt tekemästä keskitettyä sopimusta, vaatinut sekä AKT:n mukanaoloa että lakia paikallisesta sopimisesta  - ja perääntynyt kaikista. Valtakunnan hallitus uhkaa ensin kahden viikon (oli se!) takarajalla ja sitten pakottavien lakien säätämisellä ellei sopimusta synny. Sopimusta ei vielä ole, mutta lakiuhka on jo peruttu. Hallituksen kokeneinta ässää ei kotimaa kiinnosta ja kahden muun ässän tv-uskottavuus on vajoamassa lavrov-luokkaan.

Yhä enemmän kuulee toisenlaista ajattelua, epäilyä siihen, että näinköhän Suomen heikkoudet korjautuvat, investoinnit elpyvät, kasvu alkaa ja nuoret pääsevät töihin. Kuka päättää investoinneista ja uusista työpaikoista? Yrittäjät ja omistajat. Kansantalouden kaapin päälle on kuitenkin nostettu AKT ja PAM, joiden kommentteja media odottaa henkeä pidätellen. Onko heillä ratkaisijan rooliin erityinen kyky ja kansan valtakirja? En kritisoi ay-liikettä, sen tehtävä on puolustaa jäsenistönsä etuja, siitä sille maksetaan. Mutta sadan vuoden jälkeen luulisi kaikkien jo hyväksyvän sen, että valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa vaaleilla valittu eduskunta. Valta kokonaan, ei kolmikannan yksi kolmasosa, ja ilman kenenkään veto-oikeutta. Kolmikannalla on omat ansionsa viime vuosisadalla, prosessiteollisuuden devalvaatio-Suomessa. Mutta se näyttäytyy usein valtapolitiikan välineenä; kolmikanta säilyttää vaaleissa hävinneen ay-puolueen vallan oppositiossakin. Taloutta yritetään pelastaa Suomen heikkoudet edellä, eilispäivän lääkkeillä, keskitetyillä sopimuksilla. Se ei ole tämän päivän jälkiteollisen, puhumattakaan huomisen, hajautetun älykkyyden yhteiskunnan toimintatapa. Voittajia ovat maat, jotka muita aiemmin toimivat uudella tavalla. Meidän pitäisi edetä Suomen vahvuudet edellä. Ei työpaikoilla pitkään aikaan ole ollut SAK/SDP:n tv-mainoksen oivalohtander-kapitalistin luokkataistelumaailmaa. Nykyiset ja huomiset johtajat ovat yhä enemmän Supercellin ilkkapaanasia. Suomalaiset ovat hyvin koulutettuja, tasa-arvoisia ja ahkeroivat työpaikoillaan epähierarkisissa tiimeissä. Tässä on kilpailuetumme ja se pitäisi hyödyntää. Meillä on muita maita paremmat edellytykset sopia asioista hajautetusti, yrityksissä. Yrittäjien ja omistajien keskuudessa on vahvistunut ajatus, että ei tarvita hallituksen pakottavia lakeja, ei keskitettyjä sopimuksia, vaan sopimisen vapaus. Jotta investoinnit alkavat, jotta vaikeimminkin työllistyvät pääsevät työhön kiinni. Ei kilpailijamaissa ole kolmikantaa ja yleissitovuutta, vaan minimipalkkalait ja paikallinen sopiminen. Yrityksissä tiedetään tilanne parhaiten. Minulla on Ruotsista ja Saksasta kokemusta henkilöstön edustuksesta yrityksen hallituksessa. Se toimii hyvin, kun se on aidosti paikallista, kun liitot osallistuvat vain pyydettäessä. Olin hallituksen puheenjohtajana pelastamassa joustoilla isoa paperitehdasta Saksassa yhdessä hallituksessa istuneen pääluottamusmiehen kanssa.

Optimisti on pakko olla; mikään ei estä näin pientä ja koulutettua kansaa lopulta pärjäämästä. Mieleen palaa usein Iiro Viinanen, joka kertoi saaneensa voimia Juice Leskisen sähkeestä: ”Vellihousut vittuilee. Älä nyt ainakaan anna periksi!”