Pekka Kejosen tuoreen teoksen mukaan ”Suomi on Euroopan lähiö. Piste.” Niinkin sen voi sanoa. Suomi oli ensin noin 600 vuotta Ruotsin valtakunnan itäinen osa ja sen jälkeen ennen itsenäistymistään noin 100 vuotta osa Venäjää. Porvoon valtiopäivien 1809 jälkeisen ajan tunnemme paremmin, mutta luvattoman huonosti osaamme maamme historiaa sitä ennen. Kuinka moni tietää, kuka oli maamme viimeinen kuningas ennen Venäjän vallan alkua?
Pitempi Ruotsin ja lyhempi Venäjän vaikutus ilmenee monella tavalla; olemme hybridi, vahvasti ruotsalaistuneet, lievästi venäläistyneet. Länteen kuulumme, kun sieltä meille ovat tulleet sellaiset suuret asiat kuin kristinusko, länsieurooppalainen kulttuuri, markkinatalous, valtiomuoto ja laillisuusperiaate. Perustuslaillinen valtiomuoto, kyllä, mutta kun Ruotsi on puhdas pääministerivetoinen parlamentarismi ja Venäjällä on tsaari-generalissimus presidenttinä, niin Suomi melko vallattomine presidentteineen on viittä vaille parlamentarismi. Meillä elää aina vaan slaavilainen kaipuu vahvasta johtajasta.
Entä kulttuuri. Siinä missä Ruotsi on turvallinen ja tasa-arvoinen, Suomi on sitä vähemmän, mutta ei läheskään yhtä rosoisen militääri macho kuin Venäjä. Oli sitten miesten eliniän odote: Ruotsi 80, Suomi 77, Venäjä 58 vuotta tai liikenne- ja hukkumiskuolemat tai viinan juonti, niin järjestys on aina sama. Sama ilmiö toistuu, jos otamme amerikkalaista elämäntyyliä kuvaavat pakasteiden tai kuitukankaiden kulutuksen tai golfin peluun. Nobelistien määräkin per viisi miljoonaa asukasta menee: Ruotsi 16, Suomi 3 ja Venäjä alle 1.
Suomen lännettymisen historian voisi tiivistää näinkin: Ennen sotia itsenäinen Suomi oli niin uskottava osa länttä kuin nuori ikä antoi myötä. Sodan jälkeen pyrkimys puolueettomuuteen ja talousintegraatio olivat olosuhteiden sanelema maksimi. Kylmän sodan jälkeen puolueettomuudesta luopuminen ja EU-jäsenyys olivat luonnollinen länteen kiinnittymisen jatkumo ja vahvistus. Länsi-integraatio on Suomen pitkä linja. Puolueettomuuden aikaa ei kannata haikailla. Historia opettaa, ja sen on Suomikin kovasti kokenut, että kriisitilanteissa suurvallat jakavat maailman omiin etupiireihinsä puolueettomilta sitä kysymättä. Silloin on parempi, että maa on jo puolensa valinnut ja turvannut.
Ruotsista vielä sen verran, että se yllä kysytty maamme viimeisin kuningas oli Kustaa IV Adolf. Venäjää puolestaan kuvaa keskustelu George Bush vanhemman ja Mihail Gorbatshovin välillä. Amerikkalainen vieras pyysi virkaveljeään kuvaamaan isäntämaan taloutta ja kiteyttämään sen yhteen sanaan. Gorba mietti ja vastasi: ”Good.” Bush halusi kuitenkin tietää vähän enemmän ja pyysi kahden sanan kuvausta. Pienen hiljaisuuden jälkeen vastaus oli: ”Not good.”