Kasvava Venäjän uhalla pelottelu sai minut paneutumaan Mauno Koiviston kirjaan ”Venäjän idea”. Huomasin, etten Venäjästä mitään tiennyt enkä varmaan ole poikkeus.
Venäjä syntyi 1000 vuotta sitten, kun pohjoisen varjagi (viikinki) Rurikin valta laajenee etelään ja Kiovan Rus kohoaa suurvallaksi. 1200-luvulla mongolit ja tataarit ottivat vallan. Tasaisilla aroilla russit eivät pärjänneet, vaan vetäytyivät suomensukuisten kansojen joukkoon pohjoisen metsiin. Raisa Gorbatsova vitsailikin, että venäläiset ovat suomalaisten ja tataarien yhteenliittymisen tulos.
1500-luvulla Moskovan Venäjästä muodostui imperiumi ja myytti ”kolmannesta Roomasta, joka seisoo lujana eikä neljättä tule”. Tsaari on Venäjän hallitsija, mutta imperiumia hallitsee keisari. Pietari Suuresta alkaen tsaarit olivat myös keisareita. Keisarikunnalla kuuluu olla alaisinaan monia kansoja ja tämän takia Suomesta 1809 tehtiin autonomia.
Imperiudessa on Koiviston mukaan Venäjän idea. Pyrittiin laajentumaan, levittämään uskoa ja yhdistämään slaaveja. Venäläisessä ajattelussa maa on osa Venäjää, kun se on kerran valloitettu. Lännessä on Rooman antiikin dynaaminen perinne, johon kuuluvat väittely ja pyrkimys hyvinvointiin, kun valta tulee kansalta. Venäjällä on Kreikan sisäänpäin kääntynyt henkinen perinne. Venäjä on valittu kansa, valta tulee Jumalalta ja imperiumin hyvinvointi menee kansan hyvinvoinnin edelle. Kuitenkin Koivisto sanoo, että itärajamme ei ole idän ja lännen, vaan Euroopan sisäinen kahden kristillisen kirkon raja.
Neuvostoliitto jatkoi isovenäläistä politiikkaa. Vallan kolmijakoa ei itänaapurissa ole koskaan ollut. Tsaari vaihtui pääsihteeriin, joista Stalin jopa otti generalissimuksen arvon. ”Neuvostoliiton kuoren alta paljastui vanha Venäjä: hallinnon ankaruus, kansan kyky kestää ja kärsiä, tavoite laajentua ja valloittaa.”
Kirja on julkaistu 2001 ja Putinia siinä ei mainita. Kirja saa ajattelemaan, että nyky-Venäjä ei ole mikään Putinin luomus, vaan 500-vuotisen ideologian jatkumo, tsaarivallan ja Neuvostoliiton hybridi. Imperiumin kautta ymmärtää, millainen katastrofi Neuvostoliiton hajoaminen isovenäläisille on.
Kirjan loppulauseessa Koivisto kiteyttää perintönä ulkopoliittisen linjansa: ”Meillä on hyvät naapurit, ja me puolestamme haluamme olla naapureillemme hyvä naapuri.”
RISTO ANTTONEN
Kirjoittaja on porvoolainen hallitusammattilainen ja teollisuusneuvos
