MUKAVAN KAUPUNGIN KESKUSTA

posted in: Yleinen | 0

Olen edelleen sitä mieltä, että Kuninkaanportti on paras paikka automarketeille ja kannattaa sitkeästi kysyä ”viisi kertaa miksei?” Työpaikkaomavaraisuuden rinnalle ehdotan yhä kauppapaikkaomavaraisuuden tavoitetta ja katson, että puntit ovat nyt tasan, kun molemmilla kaupparyhmillä on tavaratalot keskustassa ja isot marketit laidoilla.

Kaupungin päättäjät ovat väkisin ahtamassa Citymarkettia ja sen liikennettä länsirannan kulttuurimaisemaan ja hehkuttavat tässä lehdessä, että kuka voi vastustaa 150 miljoonan investointia. Sen verran jäitä hattuun, että kaupan katetasolla pääomalle ei saa mitään säällistä tuottoa, ellei investointi ole pienempi kuin vuosimyynti. Uuden Citymarketin vuosimyynti – ja investointi - olisi parhaimmillaankin tuplat nykyisestä myynnistä eli 30 miljoonaa.

Osmo Soininvaaran menestyvässä ja mukavassa kaupungissa kaikki olennainen sijoittuu kävelyetäisyydelle (SK20). Porvoon attraktiot sen sijaan halutaan hajasijoittaa sinne sun tänne. Vaikka osuuskauppa on jo investoinut 17 miljoonaa keskustaan ja panostaa lisää avaamalla Marks & Spencerin, niin Citymarketin lähtö näivettää ydinkeskustan. Vanha Porvoo on kaupungin todellinen helmi, jalostamaton sellainen. Autoilevalle turistille ei ole edes parkkipaikkaa. Eikö kannattaisi vielä kerran yrittää toteuttaa Citymarketin laajennus nykyiselle paikalle ja tehdä sille ja Vanhalle Porvoolle yhteiset parkkipaikat? Mukavassa Porvoossa olisi kävelyalue kahden uusitun tavaratalon ja Vanhan Porvoon välissä ja kaupunkiin olisi lännestä raideyhteys. Se olisi mahdollista, jos kaupunki hoitaa oman osansa, Kesko investoi 17 miljoonaa keskustaan ja kansanedustajat hoitavat meille radan. En tiedä, mikä noista kolmesta heikosta on heikoin lenkki, mutta ainahan haaveilla saa.

Kansainvälisen kokouksen puheessani toistelin 60-luvun malliin tehokeinona: ”I have a dream!” Kun palasin paikalleni, selvästi minua nuorempi kollega pukkasi kylkeen ja sanoi: ”Minäkin pidän Abbasta!”